"Pienenä rakensimme veljen kanssa usein sohvatyynyistä majan, siitä tuli kapea ja lähinnä keskityimme siihen, ettei se romahda", hän kertoo, "sitten kasvoimme niin isoiksi, ettei me enää mahduttu sinne yhtä aikaa."
Minusta se on hyvin surullinen metafora ja kysyn, eikö maja silloin menettänyt kaiken hauskuutensa. Hän kohauttaa olkiaan: "Ei siellä alun perinkään mitään mahtunut tekemään", eikä kuulosta lainkaan pettyneeltä. Mietin vielä illallakin heidän majaansa, enkä osaa olla näkemättä tarinaa surulisena. Ehkä juuri se on minun vikani, siksi hän osaa elää ja minä en. Ajattelen majaa, jota en ole koskaan nähnyt enkä saa unta.
Ehkä juuri siksi minä kirjoitan ja sinä et.
- -
Sadan sanan novelli eli raapale. Tosin perustuu tositapahtumiin, enää en muista mikä on fiktiota ja mikä ei. Näitä muisti-aiheisia raapaleita on itseasiassa trilogia, ehkä näette loputkin joskus.Olen saanut tästä tekstistä kommentteja monelta läheiseltäni, ja kaikki ovat ymmärtäneet tekstin melko eri tavoin.
Miten sinä luet tämän tarinan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
olipas jotenkin .. herttainen. todella suloinen.
VastaaPoistaehkä olen kauhean tylsä ihminen, tai muuten vaan vajaa, mutten nää tekstissä paljoaa rivien välistä luettavaa.
Tää on kyl niin hieno. Muistan kuulleeni aiemminkin! ;W;
VastaaPoistaEn väitäkään, että tässä olisi jotain hienoa symboliikkaa tai vastaavaa, mutta toivottavasti edes joku ajatus tekstistä välittyy.
VastaaPoistaOnko se metafora surullinen? Mistä se kertoo? Vai onko se sattumaa, ei lainkaan tärkeää? ...?
Tässä olet mielestäni saanut vangittua jotain siitä kirjoittavan ihmisen perustunteesta - haikeudesta ja erillisyydestä - asioihin pysähtymisestä - joskus vatvomisestakin - mikä monelle kirjoittavalle on hyvin tuttua. Tunne siitä, että toiset elävät ja toiset "tutkivat" sitä ulkoapäin. Lapsuuden yhteisyydestä aikuisuuden yksinäisyyteen -jotenkin pikkuprinssimäinen :)
VastaaPoista"Uniikki lumihiutale-syndrooma", en muista mistä käsite on peräisin, mutta se liittyy tuohon 'yhyy olen niin yksin' -asenteeseen, jonka tunnistan kyllä itsessäni.
VastaaPoistaKiitos kommentistani, Marilluusia, se oli alusta loppuun ilahduttava ja kaunis :)